Kirja julkaistiin lokakuun 2010 lopussa

Kirja julkaistiin lokakuun 2010 lopussa
Toinen korjattu painos loppu!

lördag 27 juli 2013

Reino Hallamaa haudataan vaimonsa Britan kanssa Suomen multaan 11/8 Sysmän kirkossa toiveensa mukaan

Alla yhteenveto, jonka minulle toimitti Eila Rautionaho, o.s. Mäkelä. Kiitos!

Hallamaa ja Paasonen palasivat Ruotsista salaa Suomeen asettuen hankkimaansa piilopirttiin Pelloon. Muu Ruotsiin siirtynyt tiedusteluhenkilöstö internoitiin ja palautettiin Tornioon marraskuussa 1944. Ennen lähtöä Hallamaa piilotti suuren osan tiedusteluaineistoa Södertäljeen Hörningsholmin linnaan. Tämän aineiston lopullinen kohtalo jäi kuitenkin epäselväksi. Väitetään, että ruotsalaiset tuhosivat sen polttamalla joko 1946 tai 1960-1961. Toisen version mukaan ruotsalaiset mikrofilmasivat aineiston ennen sen tuhoamista, ja kerrotaan myös, että Hallamaa olisi vienyt tätä mikrofilmattua materiaalia myöhemmin mukanaan Ranskaan. Materiaalia päätyi mikrofilmattuna myös Yhdysvaltojen tiedustelun haltuun. Sitä on sieltä viime vuosina löydetty ja myös julkaistu.  
Hallamaan myöhemmät vaiheet Ranskassa ja Espanjassa

Hallamaa poistui lopullisesti Suomesta 8. toukokuuta 1945 matkustaen laivalla Turusta Ruotsiin. Paasonen ja Hallamaa siirtyivät ensin Ranskan tiedustelupalvelun tehtäviin noin vuodeksi ja asettuivat sitten Ranskan miehitysvyöhykkeelle Saksaan, kun Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov vaati ranskalaisia luovuttamaan heidät. Saksasta Hallamaa muutti perheineen 1947 Espanjaan Andalusiaan Costa del Solille, osti sieltä maatilan ja ryhtyi viljelemään neilikoita. Väitetään, että Hallamaa hankki rahat maatilan ostoon tiedusteluaineiston myynnillä. Espanjassa Hallamaa käytti nimeä Ricardo Palma. Kun neilikoiden viljely ei enää kannattanut, Hallamaa perusti rakennusliikkeen ja hoiti sitä poikiensa kanssa. Hän siirtyi liikkeen johdosta eläkkeelle 70-vuotiaana ja vietti eläkepäiviään Malagan Churrianassa muun muassa golfia pelaten.

Hallamaa kuoli Churrianassa 80-vuotiaana vuonna 1979, ja hänet haudattiin sinne. Vuonna 2013 Hallamaan ja hänen puolisonsa tuhkat tuotiin Espanjasta Suomeen Sysmään haudattaviksi sukuhautaan. Puolustusvoimat osallistui hautajaisiin sotilaallisin kunnianosoituksin.

Hallamaa sai everstin arvon takaisin ja hänelle myönnettiin eläke Suomesta vuonna 1958.[6][7][8] Reino Hallamaalle myönnettiin tunnustus sota-aikaisista ansioistaan hyvin myöhään: hän sai puolustusvoimain kultaisen ansiomitalin 5. helmikuuta 1970.[9] Hallamaa oli naimisissa vuodesta 1942 Brita Strengin (1914–2009[10]) kanssa. Heillä oli kolme poikaa, Hannu, Pekko ja Veli Ricardo sekä tytär Meri.

1 kommentar:

  1. Ehkä kuuluisin salakirjoituksen asiantuntija Lou Kruh kuoli vuonna 2010. Hän yritti ennen kuolemaansa myydä salakirjoitusta käsittelevän kirjakokoelmansa yli 3200 teosta, joiden joukossa oli myös Hallamaan Salakirjoituksen perusteet-kirja vuodelta 1937. Myynti-ilmoituksessaan Kruh totesi muun muassa seuraavaa:
    "Among the many other important books are: Traité de Cryptographie by A. Lange et Soudart, Paris, 1925;
    Precis De Cryptographie Moderne by C. Eyraud, 1953; Systeme Des Chiffrierens by A. Figl,1926; Cours de Cryptographie by Général M. Givierge, 1932; Manuale Di Crittografia by Gen. Luigi Sacco,(and one copy with his signature) 1947; Salakirjoitustaidon Perusteet (Basics of Cryptography) by R.H. Hallamaa, 1937 (Helsinki). Each of the books noted played an important role in the advancedment of cryptologic knowledge and almost all paved the way to the cryptology used in World War II."
    Koko teksti on luettavissa internetin sivustolla:

    http://www.apprendre-en-ligne.net/crypto/references/LouKruh.html

    SvaraRadera