Kirja julkaistiin lokakuun 2010 lopussa

Kirja julkaistiin lokakuun 2010 lopussa
Toinen korjattu painos loppu!

lördag 27 juli 2013

Erittäin hyvä ruotsalainen radiodokumentti 70-luvulta - Hallamaakin on mukana

Täältä löytyy m.m. Reino Hallamaan haastattelu. Ohjelma tuotettiin 1970-luvulla.


A good link in English about Hallamaa´s organization

You will find it here.

Reino Hallamaa haudataan vaimonsa Britan kanssa Suomen multaan 11/8 Sysmän kirkossa toiveensa mukaan

Alla yhteenveto, jonka minulle toimitti Eila Rautionaho, o.s. Mäkelä. Kiitos!

Hallamaa ja Paasonen palasivat Ruotsista salaa Suomeen asettuen hankkimaansa piilopirttiin Pelloon. Muu Ruotsiin siirtynyt tiedusteluhenkilöstö internoitiin ja palautettiin Tornioon marraskuussa 1944. Ennen lähtöä Hallamaa piilotti suuren osan tiedusteluaineistoa Södertäljeen Hörningsholmin linnaan. Tämän aineiston lopullinen kohtalo jäi kuitenkin epäselväksi. Väitetään, että ruotsalaiset tuhosivat sen polttamalla joko 1946 tai 1960-1961. Toisen version mukaan ruotsalaiset mikrofilmasivat aineiston ennen sen tuhoamista, ja kerrotaan myös, että Hallamaa olisi vienyt tätä mikrofilmattua materiaalia myöhemmin mukanaan Ranskaan. Materiaalia päätyi mikrofilmattuna myös Yhdysvaltojen tiedustelun haltuun. Sitä on sieltä viime vuosina löydetty ja myös julkaistu.  
Hallamaan myöhemmät vaiheet Ranskassa ja Espanjassa

Hallamaa poistui lopullisesti Suomesta 8. toukokuuta 1945 matkustaen laivalla Turusta Ruotsiin. Paasonen ja Hallamaa siirtyivät ensin Ranskan tiedustelupalvelun tehtäviin noin vuodeksi ja asettuivat sitten Ranskan miehitysvyöhykkeelle Saksaan, kun Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov vaati ranskalaisia luovuttamaan heidät. Saksasta Hallamaa muutti perheineen 1947 Espanjaan Andalusiaan Costa del Solille, osti sieltä maatilan ja ryhtyi viljelemään neilikoita. Väitetään, että Hallamaa hankki rahat maatilan ostoon tiedusteluaineiston myynnillä. Espanjassa Hallamaa käytti nimeä Ricardo Palma. Kun neilikoiden viljely ei enää kannattanut, Hallamaa perusti rakennusliikkeen ja hoiti sitä poikiensa kanssa. Hän siirtyi liikkeen johdosta eläkkeelle 70-vuotiaana ja vietti eläkepäiviään Malagan Churrianassa muun muassa golfia pelaten.

Hallamaa kuoli Churrianassa 80-vuotiaana vuonna 1979, ja hänet haudattiin sinne. Vuonna 2013 Hallamaan ja hänen puolisonsa tuhkat tuotiin Espanjasta Suomeen Sysmään haudattaviksi sukuhautaan. Puolustusvoimat osallistui hautajaisiin sotilaallisin kunnianosoituksin.

Hallamaa sai everstin arvon takaisin ja hänelle myönnettiin eläke Suomesta vuonna 1958.[6][7][8] Reino Hallamaalle myönnettiin tunnustus sota-aikaisista ansioistaan hyvin myöhään: hän sai puolustusvoimain kultaisen ansiomitalin 5. helmikuuta 1970.[9] Hallamaa oli naimisissa vuodesta 1942 Brita Strengin (1914–2009[10]) kanssa. Heillä oli kolme poikaa, Hannu, Pekko ja Veli Ricardo sekä tytär Meri.

söndag 7 juli 2013

Esitelmä Stella Polariksesta Rottnerosin kartanon puutarhassa 13 heinäkuuta klo. 12.00

Johanna Parikka Altenstedt esitelmöi Stella Polariksesta ja tuoreimmasta kirjasta työnalla Sunnessa, Rottnerosin kartanossa 13. heinäkuuta klo. 12.00. Kyseisessä paikassa piiloteltiin vuosikausia Stella Polaris -materiaalia kreivi Svante Påhlssonin ansiosta. Hän oli yksi Suomen ja Ruotsin salaisen sopimuksen laatijoista ja allekirjoittajista. Tervetuloa!

Alla lehdistötiedote ruotsiksi.


TILL PRESSEN

Rottneros Herrgård i Sunne med i hemlig operation under andra världskriget 

På Trädgårdsfestivalen i Rottneros Park i Sunne den 13 juli kl. 12.30 kommer journalisten Johanna Parikka Altenstedt berätta om den topphemliga operationen Stella Polaris. Hennes senaste rön visar att Rottneros herrgård spelade en mycket viktig roll i denna operation som ännu nästan 70 år senare betraktas av Finland och Sverige som det ”hemligaste av det hemliga”. 

Finland lyckades med hjälp av Sverige förhandla till sig separatfred med Sovjet under näsan på Tyskland hösten 1944, men ockupationsrisken var dock stor. Då flyttades hela den finska signalspaningsorganisationen, alla arkiv och avlyssningsapparater i hemlighet till Sverige som ”Operation Stella Polaris”. Inom denna spelade Rottneros starke man och stor Finlandsvän Svante Påhlsson en avgörande roll som koordinator och garantiperson som tog sig an delar av det finska arkivet.

Tiotals lådor innehållande krigshemligheter gömdes i Rottneros och delar av materialet blev kvar i decennier. Operation Stella Polaris förvandlades under kalla kriget så småningom till affären Stella Polaris, som både journalister och politiker grävde i långt in i 70-talet. Johanna Parikka Altenstedt, är forskarutbildad freelancer journalist och författare med förflutet bland annat inom SR, SVT och YLE, samt som universitetslärare och kommunikationschef på stålbolaget Ruukki Sverige AB. Hon har under två decennier använt sin fritid för att forska i operation Stella Polaris, och är idag erkänt sakkunnig inom området, och en aktiv föreläsare.

2011 var författaren medregissör i en dokumentärfilm om Stella Polaris för finländska YLE. Hon har framförallt letat fram de kvarvarande vittnen som finns och intervjuat dem systematiskt. Till hösten är hon aktuell i Finland med en ny bok om Flora Paasonen, den finländska underrättelsechef Aladar Paasonens fru, som har gett sitt livs enda intervju om sin man och om sitt liv. Även Flora Paasonen kom i kontakt med Rottneros eftersom Svante Påhlssons dotter Ebba Horn af Åminne, som ordnade ett gömställe i Skåne för fru Paasonen och barnen under 1942.